Kaupunki ja maaseutu tarvitsevat toisiaan tulevaisuudessa entistä tiiviimmin. Kuinka rakennamme toimivan ja vuorovaikutteisen suhteen?

Jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa maa­seu­tu ja kau­pun­ki ase­te­taan usein vas­tak­kain, vaik­ka todel­li­suu­des­sa nii­den kehi­tys on ollut aina sidok­sis­sa toi­siin­sa. Kau­pun­gis­tu­mi­nen loi tar­peen tehos­taa maa­ta­lout­ta, ja teol­li­nen maa­ta­lous puo­les­taan mah­dol­lis­ti kau­pun­kien kas­vun. Ilman tätä vas­ta­vuo­roi­suut­ta kum­pi­kaan ei oli­si nous­sut nykyi­seen mittakaavaansa.

Nykyi­nen ruo­ka­jär­jes­tel­mä nojaa kui­ten­kin hal­paan ener­gi­aan, fos­sii­li­siin tuo­tan­to­pa­nok­siin ja pit­kiin toi­mi­tus­ket­jui­hin. Kun nämä resurs­sit kal­lis­tu­vat tai heik­ke­ne­vät, ruo­an ja ener­gian hin­ta nousee väis­tä­mät­tä. On aiheel­lis­ta kysyä, kuin­ka pit­käl­le tämä voi jat­kua. Vie­lä tulee aika, jol­loin perus­tar­peet mak­sa­vat kau­pun­geis­sa niin pal­jon, että oma­va­rai­suu­des­ta ja pai­kal­li­ses­ta tuo­tan­nos­ta tulee jäl­leen vält­tä­mät­tö­myys – ei maa­lais­ro­mant­ti­nen valinta.

Samaan aikaan ilmas­ton­muu­tos hei­ken­tää vil­je­ly­olo­suh­tei­ta ete­läi­sil­lä alueil­la, mikä lisää ilmas­to­pa­ko­lai­suut­ta ja kas­vat­taa väes­tö­pai­net­ta Euroo­pas­sa. Juu­ri sil­loin, kun oma ruo­ka­jär­jes­tel­mäm­me on muu­ten­kin koe­tuk­sel­la, tar­vit­sem­me entis­tä vah­vem­man huol­to­var­muu­den ja toi­mi­van suh­teen maa­seu­dun ja kau­pun­gin välillä.

Maa­seu­tu ei siis ole kehi­tyk­sen vas­ta­koh­ta, vaan kes­kei­nen osa tule­vai­suu­den tur­va­verk­koa. Kau­pun­kien ja maa­seu­dun ris­ti­rii­to­ja koros­ta­mi­sen sijaan mei­dän tuli­si ymmär­tää, että nii­den yhteis­työ rat­kai­see, kuin­ka hyvin sel­viäm­me edes­sä ole­vis­ta muutoksista.