Maidon matka ruokapöydässämme

mennessä Virtalan tila | 20.2.2021 | Yleinen

Vuon­na 1966 suo­ma­lai­sen kulut­ta­jan ostos­ko­ri oli sel­väs­ti yksi­puo­li­sem­pi kuin nykyi­sin. Elin­tar­vik­keet oli­vat vähem­män pro­ses­soi­tu­ja ja jalos­tusas­teel­taan mata­lam­pia. Esi­mer­kik­si mai­don kulu­tus oli huo­mat­ta­vas­ti suu­rem­paa kuin nyky­ään: vuon­na 1966 mai­toa juo­tiin kes­ki­mää­rin 228 kiloa hen­keä koh­den, kun vas­taa­va luku vuon­na 2016 oli 86 kiloa. Nyky­ku­lu­tuk­ses­sa nes­te­mäi­sen mai­don käyt­töä on osit­tain kor­van­nut eri­lais­ten mai­to­tuot­tei­den kulu­tus, kuten jogurt­ti, juus­to ja rah­ka, sekä vaih­toeh­toi­set ruo­ka­juo­mat, kuten vir­voi­tus­juo­mat. Kun jalos­teet huo­mioi­daan, mai­don koko­nais­ku­lu­tus vuon­na 2016 oli noin 102 kiloa hen­keä kohden.

1960-luvun alus­sa Suo­mes­sa oli noin 1,1 mil­joo­naa lyp­sy­leh­mää, ja ne tuot­ti­vat yhteen­sä noin 3,5 mil­jar­dia kiloa mai­toa. Leh­mien kes­ki­tuo­tos oli siten noin 3500 kiloa vuo­des­sa. Vuon­na 2019 lyp­sy­leh­miä oli enää noin 255 000, mut­ta nii­den mai­don­tuo­tan­to oli yhteen­sä noin 2,3 mil­jar­dia kiloa. Vuon­na 2020 leh­mien kes­ki­tuo­tos oli nous­sut 9140 kiloon vuo­des­sa. Sama­na vuon­na mai­don­tuo­tan­to­ti­lo­ja oli Suo­mes­sa noin 5400. Lyp­sy­leh­mien mää­rän pit­kä­ai­kai­nen vähe­ne­mi­nen osoit­taa raken­teel­li­sen muu­tok­sen jat­ku­van edelleen.

Suo­mes­sa nau­dan­li­han­tuo­tan­to on kiin­teäs­ti sidok­sis­sa mai­don­tuo­tan­toon, sil­lä noin 85 % koti­mai­ses­ta nau­dan­li­has­ta on mai­don­tuo­tan­non sivu­tuo­tet­ta. Mai­to­ro­tui­sis­ta son­ni­va­si­kois­ta ja osas­ta leh­mä­va­si­koi­ta kas­va­te­taan teu­raak­si, ja lisäk­si pois­tet­ta­vat lyp­sy­leh­mät tuot­ta­vat mer­kit­tä­vän osan nau­dan­li­has­ta. Kehi­tys­kul­ku osoit­taa, että mai­don­tuo­tan­non tehok­kuut­ta on lisät­ty huo­mat­ta­vas­ti: lyp­sy­leh­mien jalos­tus, ruo­kin­ta­stra­te­giat ja ter­vey­den­huol­to ovat paran­ta­neet tuo­tos­ta, vaik­ka eläin­mää­rä on vähen­ty­nyt mer­kit­tä­väs­ti. Samal­la jokai­nen eläin tuot­taa rehun vas­ti­neek­si usei­ta hyö­dyk­kei­tä — mai­toa, lihaa ja lantaa.

Mai­don­tuo­tan­non ilmas­to­vai­ku­tuk­set muo­dos­tu­vat pää­osin märeh­ti­jöi­den ruo­an­su­la­tuk­ses­sa syn­ty­väs­tä metaa­nis­ta sekä lan­nan varas­toin­nin aikai­sis­ta metaa­ni­pääs­töis­tä. Lisäk­si pääs­tö­jä syn­tyy rehun­tuo­tan­nos­ta ja mai­don kul­je­tuk­ses­ta. Vuo­des­ta 1965 läh­tien mai­don­tuo­tan­non metaa­ni­pääs­töt ovat kui­ten­kin puo­lit­tu­neet, mikä joh­tuu muun muas­sa tuo­tan­to­te­hok­kuu­den kas­vus­ta, ruo­kin­nan opti­moin­nis­ta ja eläin­ten ter­vey­den parantumisesta.

Ruokahävikki on kestämätöntä

mennessä Virtalan tila | 10.2.2021 | Yleinen

Kehit­ty­nei­den mai­den yltä­kyl­läi­syys hei­jas­tuu myös ruo­ka­hä­vi­kin mää­rään, joka muo­dos­taa mer­kit­tä­vän kes­tä­vyys­haas­teen. Suo­mes­sa ruo­ka­hä­vik­kiä syn­tyy arviol­ta 400–500 mil­joo­naa kiloa vuo­des­sa. Hävi­kin jakau­tu­mi­nen eri sek­to­rei­hin osoit­taa, että noin 30 % sii­tä syn­tyy koti­ta­louk­sis­sa, mut­ta mer­kit­tä­viä mää­riä muo­dos­tuu myös elin­tar­vi­ke­teol­li­suu­des­sa, vähit­täis­kau­pas­sa ja ravit­se­mis­pal­ve­luis­sa. Kaik­ki tämä hävik­ki koos­tuu läh­tö­koh­tai­ses­ti syö­mä­kel­poi­ses­ta ruo­as­ta, jon­ka tuot­ta­mi­seen on käy­tet­ty ener­gi­aa, vet­tä, ravin­tei­ta ja mui­ta tuo­tan­to­pa­nok­sia sekä aiheu­tet­tu ympä­ris­tö­kuor­mi­tus­ta ilman, että ruo­ka lopul­ta täyt­tää alku­pe­räis­tä tarkoitustaan.

Ruo­ka­hä­vi­kin koos­tu­mus pai­not­tuu eri­tyi­ses­ti vihan­nek­siin, hedel­miin, lei­pään, lihaan, mai­to­tuot­tei­siin ja kah­viin. Kah­vin osuus on poik­keuk­sel­li­sen suu­ri, kos­ka sitä val­mis­te­taan usein yli tar­peen, ja yli­mää­räi­nen juo­ma pää­tyy kaa­to­pai­kal­le tai vie­mä­riin. Kes­kei­sin syy elin­tar­vik­kei­den pää­ty­mi­seen jät­teek­si on pilaan­tu­mi­nen, mikä puo­les­taan liit­tyy usein yli­suu­rik­si muo­dos­tu­nei­siin osto­mää­riin ja puut­teel­li­seen kulu­tuk­sen ennakointiin.

Ruo­ka­hä­vik­ki ilmen­tää myös ruo­an arvos­tuk­sen muu­tos­ta. Koti­ta­louk­sien elin­tar­vik­kei­siin käyt­tä­mien tulo­jen osuus on las­ke­nut mer­kit­tä­väs­ti: vuon­na 1980 suo­ma­lai­set käyt­ti­vät tulois­taan kes­ki­mää­rin 21,3 % ruo­kaan, kun vuon­na 2019 vas­taa­va osuus oli 11,4 %. Tämä kehi­tys ker­too pait­si elin­tar­vik­kei­den suh­teel­li­sen hin­nan las­kus­ta myös sii­tä, että kulu­tus on yhä voi­mak­kaam­min suun­tau­tu­nut mui­hin hyö­dyk­kei­siin ja pal­ve­lui­hin. Ruo­ka­hä­vi­kin vähen­tä­mi­nen edel­lyt­tää­kin sekä raken­teel­li­sia toi­mia ruo­ka­jär­jes­tel­män tasol­la että kulut­ta­ja­käyt­täy­ty­mi­sen muu­tos­ta koh­ti ruo­an arvon parem­paa tunnistamista.

Hirvenlihan merkitys elintarvikkeena

mennessä Virtalan tila | 20.1.2021 | Yleinen

Hir­ven­met­säs­tys on Suo­mes­sa pit­kään jat­ku­nut ja kult­tuu­ri­ses­ti mer­kit­tä­vä har­ras­tus­muo­to, joka koko­aa vuo­sit­tain yhteen tuhan­sien met­säs­tys­seu­ro­jen jäse­net eri puo­lil­ta maa­ta. Hir­vi (Alces alces) on talou­del­li­ses­ti Suo­men mer­kit­tä­vin riis­tae­läin, ja met­säs­tyk­sel­lä on tär­keä roo­li myös hir­vi­kan­nan sää­te­lys­sä. Kan­nan­hal­lin­nan tavoit­tee­na on vähen­tää met­sä­ta­lou­del­le aiheu­tu­via tai­mik­ko­tu­ho­ja sekä pie­nen­tää lii­ken­neon­net­to­muuk­sien ris­kiä. Suo­men riis­ta­kes­kus myön­tää vuo­sit­tain noin 50 000 hir­ven pyyn­ti­lu­paa; yhdel­lä luval­la voi­daan kaa­taa joko yksi aikui­nen yksi­lö tai kak­si vasaa. Kan­nan­hoi­dol­li­se­na tavoit­tee­na on yllä­pi­tää koko maan tasol­la noin 68 000–85 000 yksi­lön talvikantaa.

Vuon­na 2019 Suo­mes­sa tuo­tet­tiin yhteen­sä noin 400 mil­joo­naa kiloa lihaa, sisäl­täen nau­dan-, sian-, sii­pi­kar­jan- ja lam­paan­li­han tuo­tan­non. Koti­mai­nen tuo­tan­to kat­taa noin 80 % kan­sal­li­ses­ta lihan­ku­lu­tuk­ses­ta, ja loput täy­den­ne­tään tuontituotteilla.

Hir­ven­li­han tuo­tan­to­mää­rää voi­daan arvioi­da pyyn­ti­lu­pien ja kes­ki­mää­räis­ten ruho­pai­no­jen perus­teel­la. Hir­ven­va­san kes­ki­mää­räi­nen ruho­pai­no on noin 80 kg ja aikui­sen yksi­lön noin 180 kg. Mikä­li puo­let pyyn­ti­lu­vis­ta käy­te­tään vaso­jen met­säs­tyk­seen (noin 50 000 yksi­löä) ja loput aikui­siin (noin 25 000 yksi­löä), muo­dos­tuu vasan ruho­li­han koko­nais­mää­räk­si arviol­ta 4 mil­joo­naa kiloa ja aikuis­ten yksi­löi­den ruho­li­han mää­räk­si noin 4,5 mil­joo­naa kiloa. Hir­ven­li­han koko­nais­tuo­tan­to oli­si siis noin 8,5 mil­joo­naa kiloa vuodessa.

Tämä vas­taa noin kah­ta pro­sent­tia Suo­men vuo­tui­ses­ta lihan­tuo­tan­nos­ta, mikä osoit­taa, että hir­ven­li­hal­la on kult­tuu­ri­sen ja riis­ta­ta­lou­del­li­sen mer­ki­tyk­sen­sä ohel­la rajal­li­nen, mut­ta sil­ti huo­mat­ta­va roo­li koti­mai­ses­sa elintarviketuotannossa.

Ravinnekiertojen haasteet ja fosforin resurssikriisi maataloudessa

mennessä Virtalan tila | 29.12.2020 | Yleinen

Ruo­an­tuo­tan­to on perin­tei­ses­ti perus­tu­nut ravin­tei­den kier­toon pel­toe­ko­sys­tee­mien ja tuo­tan­toe­läin­ten välil­lä: pel­loil­la kas­va­tet­tu rehu siir­tyy eläin­ten käyt­töön ja palau­tuu takai­sin pel­loil­le kar­jan­lan­nan muo­dos­sa. Kas­vin­tuo­tan­to edel­lyt­tää jat­ku­vaa ravin­tei­den saan­tia, jois­ta eri­tyi­ses­ti typ­pi ja fos­fo­ri ovat kas­vien kas­vun kan­nal­ta kriit­ti­siä. Typ­peä voi­daan saa­da bio­lo­gi­sen typen­si­don­nan kaut­ta typen­si­to­ja­kas­veis­ta, kuten api­las­ta, mut­ta fos­fo­rin saa­ta­vuus on huo­mat­ta­vas­ti haas­ta­vam­paa, sil­lä fos­fo­ri ei vapau­du maa­pe­räs­sä luon­nol­li­ses­ti yhtä hel­pos­ti eikä sitä voi­da tuot­taa bio­lo­gi­sin prosessein.

Fos­fo­ria on perin­tei­ses­ti saa­tu kar­jan­lan­nas­ta, teu­ras­jät­teis­tä jalos­te­tus­ta liha-luu­jau­hees­ta sekä epä­or­gaa­ni­sis­ta fos­fo­ri­lan­noit­teis­ta. Vuo­si­na 2006–2009 maa­ta­lou­des­sa käy­te­tys­tä fos­fo­ris­ta noin 50 % oli peräi­sin kar­jan­lan­nas­ta ja noin 50 % mine­raa­li­lan­noit­teis­ta. Suo­mes­sa muo­dos­tuu vuo­sit­tain noin 20 mil­joo­naa ton­nia kar­jan­lan­taa, mikä sisäl­tä­män­sä fos­fo­rin perus­teel­la riit­täi­si kat­ta­maan koko maan maa­ta­lou­den fos­fo­ri­tar­peen. Ravin­tei­den tehok­kaa­seen hyö­dyn­tä­mi­seen liit­tyy kui­ten­kin mer­kit­tä­vä alu­eel­li­nen haas­te: Suo­men vil­jan­vil­je­ly kes­kit­tyy eri alueil­le kuin kotie­läin­tuo­tan­to, min­kä vuok­si suu­ren vesi­pi­toi­suu­den omaa­van lan­nan kul­jet­ta­mi­nen pit­kiä mat­ko­ja ei ole talou­del­li­ses­ti eikä ilmas­tol­li­ses­ti kestävää.

Mine­raa­li­sen fos­fo­rin lou­hin­ta tar­jo­aa edel­leen vaih­toeh­don maa­ta­lou­den fos­fo­ri­huol­lol­le, mut­ta fos­fo­ri­mal­mit ovat uusiu­tu­ma­ton luon­non­va­ra. Arvioi­den mukaan tun­ne­tut varan­not riit­tä­vät vie­lä muu­ta­mak­si vuo­si­sa­dak­si, mut­ta fos­fo­rin­tuo­tan­non glo­baa­li huip­pu saa­vu­te­taan toden­nä­köi­ses­ti jo 2030-luvul­la. Tämä koros­taa tar­vet­ta fos­fo­rin kier­rä­tyk­sen tehos­ta­mi­seen kai­kil­la sektoreilla.

Yhte­nä tule­vai­suu­den kier­rä­tys­rat­kai­su­na on esi­tet­ty jäte­ve­sien sisäl­tä­män fos­fo­rin tal­teen­ot­to. Suo­mes­sa jäte­ve­den­kä­sit­te­lyyn pää­tyy vuo­sit­tain noin 4 000 ton­nia fos­fo­ria. Mää­rä on kui­ten­kin huo­mat­ta­vas­ti pie­nem­pi kuin maa­ta­lou­den nykyi­nen eläin­pe­räi­nen fos­fo­ri­pa­nos­tus, joka on noin 30 000 ton­nia vuo­des­sa. Mikä­li fos­fo­ri­mal­mit ehty­vät ja saman­ai­kai­ses­ti kotie­läin­tuo­tan­to vähe­ni­si mer­kit­tä­väs­ti, Suo­men fos­fo­ri­huol­to koh­tai­si vaka­via haas­tei­ta. Tämä alle­vii­vaa tar­vet­ta kehit­tää ja skaa­la­ta uusia, tehok­kai­ta ja alu­eel­li­ses­ti toi­mi­via fos­fo­rin kierrätysjärjestelmiä.