Ruoantuotanto on perinteisesti perustunut ravinteiden kiertoon peltoekosysteemien ja tuotantoeläinten välillä: pelloilla kasvatettu rehu siirtyy eläinten käyttöön ja palautuu takaisin pelloille karjanlannan muodossa. Kasvintuotanto edellyttää jatkuvaa ravinteiden saantia, joista erityisesti typpi ja fosfori ovat kasvien kasvun kannalta kriittisiä. Typpeä voidaan saada biologisen typensidonnan kautta typensitojakasveista, kuten apilasta, mutta fosforin saatavuus on huomattavasti haastavampaa, sillä fosfori ei vapaudu maaperässä luonnollisesti yhtä helposti eikä sitä voida tuottaa biologisin prosessein.
Fosforia on perinteisesti saatu karjanlannasta, teurasjätteistä jalostetusta liha-luujauheesta sekä epäorgaanisista fosforilannoitteista. Vuosina 2006–2009 maataloudessa käytetystä fosforista noin 50 % oli peräisin karjanlannasta ja noin 50 % mineraalilannoitteista. Suomessa muodostuu vuosittain noin 20 miljoonaa tonnia karjanlantaa, mikä sisältämänsä fosforin perusteella riittäisi kattamaan koko maan maatalouden fosforitarpeen. Ravinteiden tehokkaaseen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin merkittävä alueellinen haaste: Suomen viljanviljely keskittyy eri alueille kuin kotieläintuotanto, minkä vuoksi suuren vesipitoisuuden omaavan lannan kuljettaminen pitkiä matkoja ei ole taloudellisesti eikä ilmastollisesti kestävää.
Mineraalisen fosforin louhinta tarjoaa edelleen vaihtoehdon maatalouden fosforihuollolle, mutta fosforimalmit ovat uusiutumaton luonnonvara. Arvioiden mukaan tunnetut varannot riittävät vielä muutamaksi vuosisadaksi, mutta fosforintuotannon globaali huippu saavutetaan todennäköisesti jo 2030-luvulla. Tämä korostaa tarvetta fosforin kierrätyksen tehostamiseen kaikilla sektoreilla.
Yhtenä tulevaisuuden kierrätysratkaisuna on esitetty jätevesien sisältämän fosforin talteenotto. Suomessa jätevedenkäsittelyyn päätyy vuosittain noin 4 000 tonnia fosforia. Määrä on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin maatalouden nykyinen eläinperäinen fosforipanostus, joka on noin 30 000 tonnia vuodessa. Mikäli fosforimalmit ehtyvät ja samanaikaisesti kotieläintuotanto vähenisi merkittävästi, Suomen fosforihuolto kohtaisi vakavia haasteita. Tämä alleviivaa tarvetta kehittää ja skaalata uusia, tehokkaita ja alueellisesti toimivia fosforin kierrätysjärjestelmiä.
0 kommenttia